RYHMÄ
Tule Naiseksi – joka Olet itsetuntemusryhmä
Tule Naiseksi -joka Olet itsetuntemusryhmä on tarkoitettu kaikenikäisille naisille, jotka haluavat löytää itsestään uusia positiivisia puolia ja vahvistaa itsetuntoansa ja naiseuttaan.
Ryhmän perusajatuksena on, että voisit aidosti Tulla Naiseksi – joka aidosti Olet!
Tule Naiseksi- joka Olet ryhmät jatkuvat elokuussa Ylöjärvellä.

Naiset kantavat tiedostamattaan tai tiedostaen erilaisia uskomuksia itsestään ja naiseudestaan.
Myös alitajuntainen tai tiedostettu suorituskeskeisyys, häpeä, uhrina oleminen, kaltoin kohtelu, alistaminen ja yleensäkin henkinen ja fyysinen väkivalta vaikuttavat uusien ihmissuhteiden luomiseen, naisena olemiseen, seksuaalisuuteen ja ihan tavalliseen arkeen.

Tässä ryhmässä pääset lempeästi sukeltamaan omaan voimaasi, joka on sinussa itsessäsi. Saat myös työkaluja, joita voit käyttää myöhemmin itseksesi.
Pienessä vertaistukea antavassa ryhmässä sinun on helppoa olla juuri sellainen kuin olet.

Ryhmässä keskustellaan vuorovaikutteisesti ja tapaamisen aikana jokainen tulee kuulluksi ja nähdyksi.
Keskustelun lisäksi teemme ryhmässä monenlaisia harjoituksia liittyen tunteisiin, mieleen, vanhoihin uskomuksiin ja malleihin.
Tulet oppimaan paljon tunteiden, mielen ja kehon yhteydestä.
Tämän opin voit siirtää itsesi ja oman perheen tueksi.
Ryhmän tavoitteita
Ryhmässä tutustutaan myös mm. kukkaterapiatippojen ja taideterapian harmonisoivaan vaikutukseen.
Kokemuksia
Tule Naiseksi – joka Olet
kurssista
Tuulia on pitänyt useita Tule Naiseksi -joka olet
kursseja kesäisin Frantsilan Hyvän Olon Keskuksessa. Tuulia on alkanut pitää naisille ryhmiä koettuaan itse elämässään monia haasteita.
Tule Naiseksi – joka Olet itsetuntemusryhmät jatkuvat elokuussa Ylöjärvellä!
Ilmoittautuminen ryhmään ___mennessä:
tuulia@ilontuulia.fi
040 7036 453
Tule Naiseksi - joka Olet
- Sis. ALV 25,5 %
- Ryhmä kokoontuu kevään ja kesän aikana kolme kertaa tiistaisin klo 17.30-20: 27.5, 10.6 ja 24.6. Ryhmä voi jatkaa elokuussa halutessaan. Hinta 126 € (sis.alv25,5%) Kurssihinta sisältää ohjelman ja materiaalien lisäksi teen ja pientä purtavaa. Myös Naiseus-kukkaterapiatipat kuuluvat hintaan.
- Voit maksaa ryhmän myös osamaksulla 2 x 63 €. Työttömille ja opiskelijoille kolmen kerran hinta on 110€ ja osamaksulla 2 x 55 €.
- Tuulia on kehittänyt ainutlaatuisen taideterapeuttisen menetelmän omien voimien ja vahvuuksien esiin nostamiseksi. Tule Naiseksi -joka Olet itsetuntemusryhmässä pääset sukeltamaan omaan voimaasi, joka on sinussa itsessäsi! Saat myös työkaluja, joita voit käyttää myöhemmin itseksesi. Rentoutumisen ja vanhasta irtipäästämisen avulla pääset omien vahvuuksien äärelle. Tulet kokemaan maalaamisen, musiikin, äänen ja vertaistuen voiman. Ryhmässä on voimaa! Tulet kuulluksi ja nähdyksi juuri sellaisena kuin olet. Hiljennymme ja teemme erilaisia harjoituksia rennosti ja kukin omien voimien mukaan. Annetaan myös ilon ja huumorin kukoistaa ryhmässä!
- Paikka: Ylöjärvi, Vuorentausta. Maksu: Saat laskun ryhmästä ilmoittautuessasi.
- Ilmoittaudu ja tule mukaan rohkeasti omana itsenäsi!
Tuulia Repo
