PALAUTTEET

Asiakaskokemuksia

Alla Ilontuulian kursseille, valmennuksiin ja terapiaan osallistuvien kokemuksia

Alla Ilontuulian kursseille, valmennuksiin ja terapiaan osallistuvien kokemuksia

Tunnekeskeinen terapia

Tunnekeskeinen terapia

Olen 36-vuotias nainen, käynyt Tuulialla noin kolme kuukautta tunnekeskeisessä terapiassa. Hakeudun Tuulian terapiaan, koska koin tarvitsevani henkilökohtaista ohjausta ja tunteiden käsittelyä elämässäni. Olen ollut myös työttömänä, eikä minulla ole varsinaisesti ollut suuntaa ja tavoitteita työelämän suhteen.

Tunnekeskeinen terapia on selkeyttänyt elämääni ja olen löytänyt elämässäni pitkästä aikaa suunnan.

Värien ja maalaamisen avulla olen päässyt purkamaan tunnelukkoja ja luonut tulevaisuuttani. Kukkatipat ovat olleet mieletön tuki käyntien ohella. Väreistä on tullut minulle tärkeitä ja niiden merkitys on elämässäni korostunut. Näiden avulla olen päässyt käsittelemään sellaisia asioita ja tunteita mitä en ole aikaisemmin kohdannut. Tämä on ollut myös hyvin pehmeä tapa kohdata asioita ja tunteita.

Vastuun ottaminen omasta elämästä on ollut vaikeaa ja olen nyt tajunnut, että työttömyyteni ja haahuiluni on osittain juuri sitä. Onneksi nyt minulla on kuitenkin työkaluja tunnelukkojen selvittämiseen.

– Kati 36v. tunnetyöskentelyn kulkua, v. 2014

Tunnekeskeinen terapia

Äiti toi 8- vuotiaan Mikon (nimi muutettu) luokseni, koska Mikolla on ollut jo pitkään pelkoja, jotka kohdistuivat ruokaan ja nukkumaan menoon. Mikko ei ollut syönyt koulussa kahden vuoden aikana muuta ruokaa kuin leipää tai keitettyä makaronia. Mikolla on myös vaikeuksia jäädä yksin omaan huoneeseen nukkumaan illalla. Äiti kertoi, että Mikon ollessa 3-vuotiaana perhepäivähoidossa hoitotäti uhkasi, että äiti ei tule hakemaan, ellei Mikko syö tai nuku päiväunia.

Ensimmäisellä käynnillä Mikko ilmoitti aluksi paperille kirjoittaen, että ”en haluu tätä juttuu”. Tunnepelien avulla Mikko alkoi kuitenkin avoimesti kertoa elämästään ja tunteistaan. Kukkatipat otettiin käyttöön heti ensimmäisestä käynnistä alkaen.

Eri käynneillä käytin eri menetelmiä, kuten tunnekiviä ja mielikuvatyöskentelyä. Pimeän pelko tuli esille myös käynneillä ja ”tyyppi, ja oli sängyn alla. Viidennellä käynnillä Mikko kertoi, että hän on syönyt monipuolisesti ja yöt ovat menneet hyvin. ”Tyyppejä” ei enää ole häiritsemässä hänen nukkumaanmenoansa, vaan pehmolelu tarkistaa, että sängyn alunen on tyhjä. Mikko uskaltaa jäädä yksin huoneeseensa odottamaan nukahtamista.

– Lapsiasiakkaani v. 2010

Tunnekeskeinen terapia

Asiakas, noin 40-vuotias Saara (nimi muutettu) tuli luokseni, koska hänellä oli ollut jo neljän vuoden ajan kohtauksia, joissa hänen tajunnan tasonsa laski, on rytmihäiriöitä, kouristelua, pahoinvointia ja ripulia. Joskus hän joutui myös oksentamaan. Hänellä on pitkäaikainen fyysinen ja henkinen väsymys taustalla. Kipuja on erityisesti nilkoissa, lonkissa, kyynärpäissä ja ranteissa. Nesteitä kertyy jalkoihin.
Jo alle 20-vuotiaana Saaralla on ollut öisin heräämistä ja pahoinvointia. Tästä lähtien hän on yrittänyt saada apua ongelmiinsa.

Lääketieteen tutkimuksissa Saaralla on epäilty paniikkihäiriötä, aivorunkomigreeniä, fibromyalgiaa ja epilepsiaa. Lääketieteellisiä tutkimuksia ei tehdä enää. Yleislääkäri tarjosi hänelle rauhoittavia ja paniikkihäiriölääkkeitä, mutta hän ei halunnut niitä käyttää.

Kukkatipat ovat olleet käytössä koko terapiajakson ajan. Niiden avulla menneisyyden asiat ovat nousseet käsiteltäviksi ja tipoista hän on saanut voimaa, vahvuutta ja tervettä itsekkyyttä. Terapian avulla on myös kadotettu Saaran alitajunnasta elämän aikana koettuja raskaita asioita ja negatiivisia käyttäytymismalleja, jotka ovat aiheuttaneet Saaralle ikäviä oireita.

Pahoinvointi – ja kouristelukohtaukset loppuivat terapian alkuvaiheessa. Kipuja ei ole enää juuri lainkaan.
Hoitojakso on ollut neljän kuukauden pituinen, käyntejä on ollut vaihtelevasti viikon, kahden viikon tai kuukauden välein.

– Asiakkaani v. 2010

Tunnekeskeinen terapia

Olen käynyt Tuulian tunnekeskeisessä terapiassa kuusi kertaa kolmen kuukauden aikana. Ongelmani oli pitkään jatkunut kipu lapaluun alueella. Terapia on ollut keskustelua, akupunktiohoitoa ja yhden kerran taideterapiaa. Olen saanut myös kotiin tehtäviä sekä kukkaterapiatippoja. Kotitehtävä on valaissut positiivisuuden ymmärtämistä.

Terapia on vienyt prosessiani eteenpäin nopeasti tämän kolmen kuukauden aikana. Suhde isääni on muuttunut, on syntynyt läheisyyttä ja lämpöä. Katkeruus ja marttyyrius ovat myös vähentyneet. ”En ole enää uhri, vaan voin elää omaa elämääni!” Oloni on tällä hetkellä vapautunut, avautunut ja voimaantunut ja kipu on lapaluun seudulta hellittänyt.

– Tarja K. -54v. helmikuu 2019

Tunnekeskeinen taideterapia

Tunnekeskeinen taideterapia

Olen käynyt Tuulian tunnekeskeisessä terapiassa kuusi kertaa kolmen kuukauden aikana. Ongelmani oli pitkään jatkunut kipu lapaluun alueella. Terapia on ollut keskustelua, akupunktiohoitoa ja yhden kerran taideterapiaa. Olen saanut myös kotiin tehtäviä sekä kukkaterapiatippoja. Kotitehtävä on valaissut positiivisuuden ymmärtämistä.

Terapia on vienyt prosessiani eteenpäin nopeasti tämän kolmen kuukauden aikana. Suhde isääni on muuttunut, on syntynyt läheisyyttä ja lämpöä. Katkeruus ja marttyyrius ovat myös vähentyneet. ”En ole enää uhri, vaan voin elää omaa elämääni!” Oloni on tällä hetkellä vapautunut, avautunut ja voimaantunut ja kipu on lapaluun seudulta hellittänyt.

– Tarja K. -54v. helmikuu 2019

Ääniraudan parantava voima -kurssi

Ääniraudan parantava voima -kurssi

Päivä oli hyvin rakennettu ja napakka sekä hyvät ohjeet kaikesta, sekä teoriassa, että käytännössä. Tunnelma oli lämmin ja päivä kaikin puolin hoitava.

– Minna

Ääniraudan parantava voima -kurssi

Sopiva määrä tietoa ja käytännöllinen kurssi. Sain hyvät evään äänirautahoitojen aloittamiseen niin itselle kuin asiakkaille.

– Tiia

Ääniraudan parantava voima -kurssi

Hyvin koostettu ja selkeä kokonaisuus. Sopivasti aikaa rauhalliseen harjoitteluun ja hoitoihin. Kiitos hoidosta, joka avasi vanhan syvän tunteen, jonka sain ulos itsestäni.

– Noitatyttö

Ääniraudan parantava voima -kurssi

Kurssi oli ihana ja sopivan mittainen. Äänihoito herättelee uinuvaa kehoa ja mieltä lempeästi, mutta samalla voimakkaasti. Asiakkaani ihastuvat varmasti tähän hoitoon!

– valmennuksessa mukana ollut

Kukkaterapiatipat

Kukkaterapiatipat

”Ennen kukkatipojen käyttöä minulla oli usein jännittynyt olo vatsassa ja muutenkin kehossa.
Olin vastahakoinen kokeilemaan kukkatippoja, koska minulla oli taustalla ikävä kokemus vuosien takaa kukkatipoista.

Päätin kuitenkin, että katsotaan mitä tapahtuu. Kokeilin ensin kukkatippoja taideterapian yhteydessä Tuulian luona. Koska tipoista ei tullut mitään ikäviä tuntemuksia, otin Tuulian antamia Aputippoja myös kotona, kun tuli jännitystä vatsaan. Noin 15-20 min. kuluttua jännitys hävisi ja tuntui siltä, että saan tehtyä asioita ja lähdettyä esim.kauppaan.

Jännityksiä on tullut Tuulialla käyntini jälkeen harvemmin ja kun tulee, otan Aputippoja. Tipat tuntuvat auttavan myös, jos on vaikea lähteä kotoa.”

– Hannelen, 57, kokemus kukkatipoista

Kukkaterapiatipat

Lapseni (11 v) sai Tuulialta  henkilökohtaiset kukkaterapiatipat, joita otti ohjeen mukaan erittäin mielellään. Monta viikkoa asiat menivät yhä paremmin ja paremmin. Olin hämmästynyt taideterapian ja kukkatippojen vaikutuksesta. Ennen aamuäreä lapseni alkoi toivottaa aurinkoisena hyvät huomenet toisille, fyysinen tunteiden purku muuttui halailuksi ja sanallinen ilmaisu pehmeni huomattavasti. Koulu alkoi tuntua mukavammalta ja koenumerot paranivat.

Joidenkin viikkojen kuluttua vanhat toimintatavat olivat taas nostamassa päätään ja uusia ärsytystä herättäviä asioita tuli lapseni mieleen. Pyysin Tuulialta  siihen hetkeen uudet kukkatipat. Joidenkin päivien kuluessa tilanne taas tasaantui. Kukkatippojen tarve on yhä vähäisempää ja vähäisempää.

– Ellan kokemus

Kukkaterapiatipat

Äiti toi 5 -vuotiaan Villen (nimi muutettu) vastaanotolleni, koska perheessä oli tapahtunut suuri muutos, joka vaikutti Villeen voimakkaasti. Ville oli pieni vauva, kun perheeseen tuli sijoituslapseksi kaksivuotias Kalle. Ville ja Kalle asuivat samassa huoneessa ja olivat hyvin läheisiä toisilleen. Noin puoli vuotta sitten Kalle muutti takaisin oman äidin luokse ja tämä oli myös Villelle hyvin raskasta. Siitä lähtien kun Kalle muutti pois, mikään asia ei ollut Villen mielestä enää hyvin. Ilo katosi Villen elämästä. Hän näki usein myös painajaisunia. Ville kertoi itse minulle, että tuntuu tosi pahalta, kun Kalle muutti pois.

5-vuotiaalla lapsella ei ole valmiuksia käsitellä eikä eritellä omia tunteitaan, eikä aikuinen voi tietää kuinka pahalta lapsesta oikeasti tuntuu. Sen vuoksi tein Villelle kukkatippoja, jotka auttavat hänen suureen pettymykseensä ja pahaan oloonsa. Kukkatipoilla on helpompi auttaa pientä lasta. Äiti oli huomannut tippojen vaikutuksen jo seuraavana päivänä, mutta 3–4 päivän päästä vaikutuksen näki jo todella hyvin. Ville oli taas oma itsensä, iloinen poika ilman mitään negatiivisuutta. Painajaisiakaan Ville ei ole nähnyt tippojen aloittamisen jälkeen. Ville on herännyt aamuisin hyväntuulisena, jopa joskus tanssien. Ville on ollut pienestä pitäen pahalla tuulella aamulla herättyään, mutta sekin asia muuttui tippojen myötä.

– Lapsiasiakkaani v. 2011

Voimavarakeskeinen työnohjaus

Voimavarakeskeinen työnohjaus

– Turvallinen ja hyväksyvä ilmapiiri

– Tunnepuolen korostus on ollut voimaannuttavaa

– Toiminnallista työnohjausta, yhdessä tekemistä

– Luovat jutut antavat tilaa omalle sisäiselle maailmalle

– Tekemällä työstäminen jää mieleen

– Ala-asteen opettajat

Voimavarakeskeinen työnohjaus

– Värien ja maalauksen käyttö mahdollisti tunteiden purkamisen rakentavalla tavalla

– Maalausta ja keskustelua sopivassa suhteessa

– Maalaaminen mahdollisti oman itsensä kanssa työskentelyn

– Maalaaminen oli hyvä menetelmä päästä kiinni asioihin turhaa analysoimatta ja järkeistämättä

– Alitajunta sai työstää asioita

– Hoitoalan yrittäjäryhmä

Voimavarakeskeinen työnohjaus

Tuulian luovassa työnohjauksessa pääsin syvässä ja pitkään jatkuneessa stressitilanteessani selkeyteen niin purkavan kuin eheyttävänkin maalaamisen kautta sekä kukkatippojen tukemana.

Tuulian hyväksyvä ja kuunteleva olemus ja lempeästi ohjaavat sanat auttoivat heittäytymään koko prosessiin syvemmin. Syvätkin pelot ja häpeät ikään kuin tulevat turvallisesti kutsutuksi pintaan ja käsiteltäväksi.

Olo työnohjauksen jälkeen oli hämmentyneen vapautunut ja helpottunut, ja prosessi jatkui sen jälkeenkin sisälläni mm. kukkatippojen avulla. Aion ehdottomasti jatkaa työnohjausta!

– Yksilöohjaus, yrittäjä, kouluttaja 44 v.

Rakkauden taito parisuhdevalmennus

Rakkauden taito parisuhdevalmennus

Opimme Tuulian valmennuksessa tunteiden sanoittamisen tärkeydestä sekä siitä, mistä tunteet kumpuavat eri tilanteissa kotona ja kuinka niitä käsitellään. Tunnelukkojen työstämiseen saimme tukea valmennuksessa. Koska vanhat parisuhteen käyttäytymismallit ovat hyvin syvällä itsessä, on tärkeää ja turvallisuutta tuovaa, että alamme yhdessä muuttamaan malleja ja oppimaan uusia tunnetaitoja yhdessä. Menetelminä kukkatippojen käyttäminen ja maalaus keskustelun yhteydessä olivat kiinnostavia.

– keski-ikäinen pariskunta

Rakkauden taito parisuhdevalmennus

Valmennuksessa oli erityistä se, että aluksi saimme kukkatippoja ja sen jälkeen maalata samalla kun keskustelimme. Tunnelma oli vapautunut ja oli helpompaa katsoa paperiin kuin valmentajaa tai omaa kumppaniaan. Tunne ei noussut niin voimakkaasti toista kohtaan keskustelussa, koska tunne siirtyi paperiin samalla kun keskusteltiin. Ei siis mielen kautta puhumista, ei syyttelyä vaan sanat tulivat paremmin sydämestä ja pystyi asianmukaisesti ja lempeästi sanoittamaan toiselle asioita. Valmennuksen lopussa tunsimme, että yhteys toiseen löytyi uudelleen. Tuulia esitti meille hyviä kysymyksiä, jotka laittoivat miettimään. Hän antoi myös kotiin yhdessä mietittäväksi tehtäviä.

– Hoitoalan yrittäjäryhmä

Elämän suunta -valmennus

Elämän suunta -valmennus

Olen käynyt Tuulian valmennuksessa kaksi kertaa. Valmennusten välillä oli vierähtänyt pitkä aika, mutta molemmilla kerroilla olin elämässäni jonkinlaisessa pohdintavaiheessa oman elämänsuuntani suhteen. Toivoin saavani selkeyttä itselleni, omille pohdinnoilleni ja suunnalleni. Valmennuksen aikana maalasimme ja teimme mielikuvamatkoja voimistaaksemme sisäistä tietoa ja viisautta omasta suunnasta.

Tuulia on läsnäoleva ja herkkävaistoinen valmentaja. Hänen ohjauksessaan koin olevani turvassa ja uskalsin kohdata sisäisiä pelkoja, uskomuksia ja sisäisiä esteitä, jotka ovat omien unelmieni tiellä. Valmennusten jälkeen oloni oli luottavaisempi ja keveämpi ja usko omiin mahdollisuuksiini unelmien toteuttamisen suhteen kasvoivat. Voin lämpimästi suositella Tuulian valmennusta heille, jotka pohtivat elämänsä suuntaa.

Tv. Kati

Elämän suunta -valmennus

Sun tuki ja valmennus on saanu mut voimaan huomattavasti paremmin. Olet saanut mut avautumaan ja näkemään oman sisäisen rohkeuden, viisauden ja sydänyhteyden.
Sä välitit mulle sun työssä olevien työkalujen avulla rakkauden ja myötätunnon merkityksen. Ymmärrän nyt entistä paremmin asioiden ja yhteyksien merkityksen, sekä ajattelun ja mielikuvien tärkeyden. Olen kiitollinen kaikesta!

Nyt ymmärrän konkreettisemmin, miten tärkeitä avainsanoja on mm. rakkaus, sydämen valo, myötätunto ja parantamistyön välittäminen eteenpäin. Koska nyt huomaan entistä paremmin ja selkeämmin, kuinka nuo asiat on ruvennut löytymään ja avautumaan omasta sisäisestä minuudesta, mun sydämestä. Jonakin päivänä koittaa se hetki, että itsekin voin välittää rakkaudellista valoa konkreettisemmin eteenpäin.

Tee sitä, mitä rakastat! Niin sisäinen tunnetilasi voi löytää oman sisäisen valon.

♥️Eve

Kasvohieronta ja kasvoakupunktio -kurssi

Kasvohieronta ja kasvoakupunktio -kurssi

Sain kurssilta paljon uutta oppia aikaisempaan akupunktio-osaamiseeni. Mielenkiintoista oli eri sisäelinten merkitys terveytemme ylläpidossa ja niiden yhteydet toisiinsa sekä tunteisiin. Neulotuksen voima tunteiden pinnalle nostamiseen ja purkuun sekä toisaalta sen suuri kohottava ja ilmeitä pehmentävä vaikutus kasvoille yllättivät positiivisesti. Harjoitushoitoja tehdessäni sain hyvää tukea Tuulialta kysymyksiini.

Voin suositella tätä kurssia, sillä tämä avaa uuden näkemyksen tunteiden merkityksestä sekä ihmisen kokonaisvaltaisesta terveyden hoitamisesta ja ylläpidosta sekä kehon mahdollisuudesta parantaa itse itseään akupunktion herättelemänä. Parasta oli myös se, kun sain itseni hoitoon uuden työkalun akupunktiosta. Kiitos Ihana Tuulia!

Anne 

TUULIA REPO

Kuka olen?

Olen ihmisyyttä tutkiva tunnetyöskentelyn ammattilainen ja erikoistunut ylisukupolvisten traumataakkojen purkamiseen sekä ihmisten todellisten vahvuuksien esille nostamiseen.

Tavoitteeni on uusien kehittämieni tunnekeskeisten menetelmieni opettaminen ja sen myötä myös syrjäytymisen ehkäiseminen.

  • Tunnekeskeinen terapeutti ja -valmentaja

  • LogoArt-taideterapeutti

  • Voimavarakeskeinen työnohjaaja

  • Kiinalaisen lääketieteen akupunktioterapeutti

  • NLP-ohjaaja

  • Kouluttaja